Seitsemäskymmenesseitsemäs päivä. Kuinka kuolema saapui kotiovelle

Stuttgartin lentokentän D3-portilla odotin luonnottoman kirkkaan auringonvalon alla lentokonetta, joka veisi Madridiin. Korvissa soi Riitaoja. Hetki oli hieno.

Olen pitkien välilaskujen ystävä. Ne ovat kuin siivu porkkanaa - koko juuresta et voi saada, mutta palakin maistuu helvetin hyvältä. Stuttgartin tai viime tapauksessa Zürichin jättäessäni huikkaan mielessäni: "Vielä nähdään!"

Viikko Madridissa Leevin luona oli viikkojen aatelia. Leevi asuu mukavien kämppisten kanssa isossa talossa. On uskomatonta, miten hyvin yhteinen kieli ihmisten kanssa löytyy, kun yrittää. Viikon tähtihetkiin laskeutuu El Clásicon katsominen madridilaisessa baarissa. "Brilliant play by Sergio Busquets" ja "He is Puyol, you should respect the man" -kommenttini johtivat blancos-fanien "Puta finlandés" -lauluun!

Viikko lensi. Sitten minä.

Olin ollut Groningenissa muutaman päivän. Perheeni ja minä vietimme kukin tahoillamme aivan normaalia arkea, kun kuolema tuli käymään.

Hän lähestyi perhettämme, kolkot ja toivottomat silmät isoveljeeni jäätyneinä. Kuolema laski huppunsa ja toi kelmeat kasvonsa niin lähelle veljeä, ettei kukaan meistä uskaltanut hievahtaakaan.

Sitten kuolema sanoi: "Ähäkutti!", kääntyi, ja käveli hajamielisesti tiehensä.

Ehkäpä joku kuiskasi huppupään luiseen kalloon "ei vielä" tai "väärä talo". Todennäköisesti ei, sillä kuten ehkä tiedät, maailmaa hallitsevat sattuma ja kaaos.
Tällä kertaa onni suosi rohkeaa. Kirjaimellisesti.

Kuolemaa ei odota näkevänsä, ennen kuin se sattuu kohdalle. Elämään tottuu, ja niin pitääkin. Tärkein asia, jonka tapauksesta opin, on muistutus elämän arvosta: se on mittaamaton. Elämä ei ole ikuista tai pysyvää. Minulle riittää, että saa vielä jatkua.

Aurinko on kirkas ja matala. Valo tulvii Groningenin kaduille. Täytynee seurata.

Hyvää viikonloppua!
Mertsi

”Whisper in my wall of sound

like silence all around

I’m pondering the choice

in beauty of your voice”
Joensuu 1685

Viideskymmenesviides päivä. Ystävien Eurooppa

Arvon lukija,
on elämäni ensimmäinen kerta läppärin edessä nettikahvilassa. Päivä Amsterdamissa on ollut raikas ja valoisa. Hollannissa on paljon vanhan koulukunnan ravintolakissoja, joista yksi nukkui äsken vieressäni. Idyllin rikkoi teen, joka maistui kanalta.
Paistetulta kanalta.

Niin, lämpimät terveiset seikkailun keskeltä. Seikkailu siinä mielessä, että viime viikot on eletty allegro vivace. Summaan hieman:

Ensin Tomi tuli käymään Hollantiin pitkän Kiinan-matkansa alkuriittinä. Jälleennäkemis-kombon täydensi Leo, jolle Damin-matka oli kuin matka matkan sisällä. Seurasi neljä päivää mitä hienointa aikaa kaksikon seurassa: päivät käveltiin, illat keskusteltiin. Mukavuusalueella.

Perjantaina käytiin katsomassa Ebo Tayloria Paradisossa. Afrobeatgurun Fela Kuti -tribuutti oli loistava, joskin show'n varasti nuori hollantilainen afrobeatlupaus Jungle By Night. Pienellä karsimisella keikka olisi ollut kaikkien aikojen parhaita, mutta tämäkin vakuutti.

Lopulta Leo suuntasi takaisin pohjoista, ja Tomi tuli vielä tutustumaan Groningenin kulttuuriantiin (Eedenin puutarhaksi nimeämämme täydellinen sisäpihabaari odottaa seuraavia G-towniin tutustujia!). Sitten Tomi meni Kiinaan.

Ellen ja Juska saapuivat kahden päivän päästä Groningeniin. Kaupuginmuseossa Ai Weiwein kuratoima Fuck off 2 -näyttely vapautettiin ikuisuusprojektien pöytälaatikosta, ja sokerin kohtuukäytön perussopimuksia räikeästi loukkaava lettuillallinen oli kirsikkana pohjalla.

Suuntasimme vielä yhdeksi yöksi kohta Damia. Kahden tunnin junamatka kestikin kotoisen junaverkostorikon johdosta kuutisen tuntia, ja ensimmäinen ilta jäi suunniteltua lyhyemmäksi. Ehdimme kuitenkin ottamaan hyvää tatsia kaupunkiin tukikohtanamme kristillinen hostelli, joka siistin ja toimivan ulkokuorensa alla tuntuu pitävän sisällään jotain pahaa. Pahaa, joka ei nuku.

Siksi olenkin yhdeltätoista Mr. K -kahvilassa kirjoittamassa tätä blogimerkintää. Juska ja Ellen näet lähtivät, enkä mene takaisin ho(ly)stelliin, ennen kuin on pakko.

Huomenna näen maailman ihanimman naisen, kun Goldfrapp saapuu keikalle Paradisoon. Heräsin kesällä ostamaan lippuja, jotka eivät ole vieläkään loppuunmyyty, jotta näkisin tuon elegantin, aliarvostetun taiteilijan. Kuuntele teaser uudelta levyltä!

Hulinaviikot kruunaa matka Madridiin Kenraali Kerkelän luokse. Lisäksi Leevi soitti hiljattain puhelun, ja ajatus Real Madrid - Juventus -pelin näkemisestä keskiviikkoiltana alkaa pikkuhiljaa saavuttaa ymmärryksen.

Siitä lisää ensi kerralla, hyvä lukija. Ensi kertaan!

Mertsi

Kolmaskymmenesneljäs päivä. Neljä viikkoa, nolla bensa-asemaa

Hyvä lukija,
syksy tekee tuloaan omalla tyylillään. Yksikään lehti ei ollut ennen tätä päivää varissut maahan, mutta nyt puuskainen tuuli tiputtaa puista isoja vaahteranlehtiä. Yksi osui naamaani, kun pyöräilin Lidlistä, josta ostin hedelmiä, palkoja ja maitoa.

Maitoa saa täällä kahden ja puolen litran kanistereissa. Minulle se sopii oikein hyvin. Litran maitotölkki on kuin minuutin traileri todellisesta maitofuusiosta.



En ole nähnyt Groningenissa yhtäkään bensa-asemaa. Voitko uskoa? Autottomuus on mahdollisuus.
Keksinkin tuosta murjaisun: jos TINA:lla (there is no alternative) tarkoitetaan vaihtoehdottomuutta, ja Suomessa kaikki ajavat autolla, koska muu ei kuulemma toimi, ajavatkos suomalaiset sitten tina-autoilla?=)
=D

Kameraruljanssi päättyi lopulta. Elektroniikkakirppis korjasi kojeen, mutta vain päiväksi. Ostin liikkeestä uuden (oikeastaan niin hyvän kuin kehtaan käyttää). Tinkasin hinnasta pois lohkareen, josta tinkaajaesikuvani Faija olisi ollut ylpeä. Ja onkin lukiessaan tämän tekstin. Terveisiä Turkuun.

Taidan lisätä kuvia lähinnä Facebookiin, sillä kaksi kuva-alustaa on aika kömpelö ratkaisu. Sen sijaan jaan muutama hitti Youtubesta.

Ensi kertaan!

Mertsi

Jyrki Katainen Kokoomuksen bussikuskina -videon upotus ei toimi, mutta tässä linkki. Huutonauru on tosiasia. http://www.youtube.com/watch?v=VhCYjDt6To8&list=FL1UlZqTlIZmuODzlp6q6B0A&index=24

Kahdeskymmenesseitsemäs päivä. Valesyksyn päivänä missattu vegaanitaivas

Kuulin, että tänään alkoi syksy. Päivä oli erittäin lämmin.

En halua estää syksyn tuloa, haluan tallentaa sen tulon. Korjauksessa olevan kamerani on ainoa asia, jota todella nyt kaipaan.

Käytetyn elektroniikan kaupassa näet sanottiin, että jos laite ei toimi, saan kuittia vastaan rahani takaisin. Minulle ei kerrottu, että kauppa haluaa ensin yritä korjata laitteen. Ymmärtääkseni CHA-virhe, josta kerroin viime merkinnässäni, on hyvin monimutkainen. En tiedä, milloin saan kamerani takaisin.

Kamera ei sittenkään ole ainoa asia, jota kaipaan. Toinen on paikallisen ruokapiirin järjestämä jokasunnuntainen vegaanikattaus, jonka kolmiosaisen menun nauttiminen maksaa imperialistiset kolme euroa.
Tarjoilu alkaa seitsemältä. Kello on nyt yli kahdeksan, ja minä olen täällä. Se taas johtuu siitä, että erehdyin osoitteesta. Porukka on ilmeisesti ottanut uuden talon haltuunsa aivan hiljattain.
Mutta ensi sunnuntaina käynnistän uuden sunnuntaiperinteen.

Eilen olin Groningenin kotimatsissa. Vihreät pelasivat Waalwijkiä vastaan, ja kotijoukkue voitti 4-1. Ostamani FC Groningen -huivi on kuin denguekuumeinen kansalaisaktivisti: vihreä ja lämmin.

Tunnelma oli hyvä, mutta matsin tason voitte päätellä tästä koostevideosta.
Hyvää syksyn ensimmäistä päivää!
Mertsi

Ps. Osallistuin paikallisen säbäjengin treeneihin. Tavoitteenani on neljän kuukauden aikana raivata tieni pelaamaan Hollannin pääsarjaan. Tiistaina menen lätkimään palloa tyhjään halliin.
Kunhan ei psykopaatti Gary muuttaisi naapuriin...