Faden feidi ja kymmenen muuta vaalivitsiä

The morning after..

Suomalaiset potevat aikamoista vaalidarraa. Facebook on täynnä toivottomia päivityksiä. Pettymyspäissään jengi on jo muuttamassa Ruotsiin (kannattaa muuten tutustua Ruotsidemokraatteihin), mutta sitä ennen on syytä paneutua eduskuntavaalien hauskoihin detaljeihin! Puujalkahumoristit bongasivat varmasti jännästä vaali-illasta jotain hihityksen aihetta.

1. Kokoomuksen Fatbardhe Hetemaj petti vaalilupauksensa, vaikkei edes päässyt eduskuntaan. "Fade ei feidaa" - lupaus kesti noin viisi minuuttia tulosten varmistumisen jälkeen. Hetemaj lähetti äänestäjilleen terveiset suorassa lähetyksessä: hän ei aio osallistua kunnallisvaaleihin, koska ne ovat liian pieni juttu. Ylimieliseksi Fadea on kuitenkin turha haukkua, sillä Meren Hedelmien lähteiden mukaan feidaus koskee vain kunnallis- ja eurovaaleja.
2. Jutta Urpilainen teki sen taas. "Aivan aluksi haluan kiittää" avasi jälleen vanhat, hädin tuskin arpeutuneet haavat. Hikikarpalot sai kuitenkin pyyhittyä otsalta, kun kävi ilmi, että Urpilainen oli vain vitsaillut!(?) Puujalkapisteet Jutalle!
3. Kokoomusnuorten puheenjohtaja Wille Rydman jäi kauas Helsingin vaalipiiristä valituista. Meren Hedelmien lähteiden mukaan tappion aiheutti se, että Rydman ei yksinkertaisesti löytänyt Helsingistä enempää mainostilaa.
4. Viime kuntavaalien todellista sankaria, Keskustan vaalitilaisuudessa taustalla linssiludena hiippaillutta Ella Lazarevaa ei tällä kertaa nähty kameratilaa kärkkymässä. Lazarevan puutteen on arveltu olevan todellinen syy Kepun vaisuihin vaalibileisiin.
5. Meren Hedelmien saaman tiedon mukaan Kike Elomaa tavoittelee sisäministerin salkkua. Ministerin suurimpia haasteita tulee olemaan hänen äänimääränsä aiheuttaman itsemurha- ja masennusaallon mahdollisimman tehokas ehkäiseminen.
6. Paavo Väyrysen presidentti- ja ulkoministeriaikeet kokivat pienen takaiskun, mutta epävirallisen tiedon mukaan Väyrynen ei luovuta, vaan käyttää 102 vuoden poliittista kokemustaan noustakseen takaisin jaloilleen.
7. Silminnäkijöiden mukaan puolueiden vaalitilaisuudet sujuivat väkivallatta Jyrki Kataisen ja Taru Tujusen lavatanssista huolimatta.
8. Kristillisdemareiden puoluetoimistossa käytiin blogin toimituksen mukaan yhden kerran. YLE vastasi monipuolisen journalismin puutteeseen näyttämällä 5-minuuttisen trillerin "Timo Soini siirtyy Musiikkitalolta Bottalle".
9. Piraattipuolue sai 0,5% kannatuksen ja oli eduskunnan ulkopuolisista suurin. Eduskuntapuolueet toki huomioivat lupaavan tuloksen ja vakuuttivatkin varmistavansa, ettei uusia puolueita pääse tulevaisuudessakaan Arkadianmäelle.
10. Mari Kivinemen puolue koki hänen mukaansa muutakin kuin sukupolvenvaihdoksen. Puolue päättikin leikata 16 ikävuoden lisäksi saman verran edustajapaikkoja.
11. Vaaliraha- ja korruptioliemissä keitetty Turun Ilkka Kanerva ei yllättynyt 7000 äänen potistaan. Meren Hedelmien haastattelussa Kanerva lupaa tuoda eduskuntaan "politiikkaa italialaisella otteella".

Burkakiellolla kohti monikulttuuria

Ranskassa Nicolas Sarkozyn oikeistohallituksen määräämä burkalaki tuli voimaan 11.4. Kielto koskee musliminaista, joka käyttää julkisesti koko vartalon peittävää burkaa tai silmät paljastavaa niqabia. Miehelle, joka pakottaa vaimon käyttämään jompaa kumpaa vaatetta, saatetaan tuomita 30 000 euron sakko.
Ensimmäiset lakia uhmanneet naiset pidätettiin mielenosoituksessa Notre Damen edessä.

Laki on ajankohtainen muuttuvassa Euroopassa. Pelko islamin voimistumisesta yhdistettynä taloudellisesti synkkiin aikoihin, joihin haetaan herkästi syyllistä ulkopuolisesta ja uudesta, sekä puheet naisten sorrosta ovat johtaneet lakialoitteisiin ja -ehdotuksiin ympäri Eurooppaa.
Ranskan kyseenalaiseen paalupaikkaan burkakiellossa vaikutti vaikutusvaltaisen äärioikeistolaisen Kansallisrintama-puolueen vahvistuminen. Puolueen johtaja, kuolemantuomiota ajava Marine Le Pen on muuten viime mittauksissa Ranskan suosituin pressakandidaatti.

Mikä todella on lain taustalla? Tasa-arvosta puhuminen on vähän ristiriitaista. Länsimaisen naismallin syöttäminen muille kulttuureille ainoana oikeana on kyseenalaista - huomattavaa on, että moni islamilainen feministi on ylpeä huivinkäytöstään. Silloin hän kokee ulkonäkönsä olevan hänen omansa, eikä valjastettu miellyttämään muiden silmiä. Luinkin taannoin TS:stä jutun, jossa islamilainen naisliike taisteli huivienkäytön puolesta. Kova, kolmenkymmenen tonnin sakko voi sitä paitsi aiheuttaa aika ikäviä väärinkäytöksiä, vaikka kannattaisi naisen oikeutta itseensä.

Sukupuolellinen tasa-arvo on äärimmäisen tärkeää, syrjiminen uskonnon ja tapakulttuurin nimeen kitkettävä nopeasti, mutta pakottaminen länsimaiseen ulkonäkömalliin ei ole oikea keino.
Ovatko meidän seksistiset kauneus- ja komeusihanteemme todella niin paljon tasa-arvoisempia?

Kulttuurien erot ja tavat eivät ole ikinä niin mustavalkoisia, että niitä voisi leikata saksilla haluamansa näköisiksi. Lailla tunnutaankin vain vahvistavan länsimaisen katsomuksen asemia islamin leviämistä vastaan. Pelkoon vastataan lainsäädännöllä, sillä niskaote halutaan säilyttää.
Ilmiö ei ole etäinen. Äärioikeiston nousu on muuttanut puolueiden ja kansalaisten suhtautumista muukalaisiin uhkaavammaksi myös Suomessa.

10.4. ja neljän suuren tilannekazaus.

Suomihan kuohuu kuin luomusiideri. Uusnatsit hyökkäsivät kokoomuslaisten kimppuun, koska nämä olivat ottaneet heistä kuvia, joita eivät edes olleet ottaneet. Kansallisen rintaman pitäisi muuten tutustua lainsäädäntöön, kuvan voi ottaa kadulla kenestä haluaa eikä sitä tarvitse poistaa. Eikä pidä edes harkita, jos joku tulee pyytämisen sijasta öykkäröimään.

Välitapaus ei ollut tosin poliittinen. Kokoomus on nimittäin hyvillä kantimilla. Katainen on uskottava, hän on valinnut selkeän linjan ja toimii sen mukaisesti, muita puolueita itsevarmemmin. Kiviniemen kierrellessä ja Urpilaisen toistellessa kokoomus on varonut ajamasta itseään umpikujiin persujen tavoin, mutta onnistunut profiloitumaan isosta kolmosesta tehokkaimmin perussuomalaisten vastavoimana. Liberaalin europuolueen on helppo seisoa tukipakettien ja vakuusrahaston takana.

Ihmiset haluavat optimismia ja edes mielikuvan paremmasta. Kokoomuksen teesit kallistuvat vähän väliä vähän imelyydenkin puolelle toivopajoineen ja hyvinvointibusseineen, mutta puolue on ainakin vielä Suomen suosituin. Hauska ajatus olisi, jos kokkareiden tv-mainosten toivobussissa olisi kiitettävän ministerikaartin sijaan nähty vaikkapa supersuositut Suvi Lindén ja Anne Holmlund.


Keskusta panostaa hurjasti Mari Kiviniemeen. Äänestystulos näyttää, miten taktiikka toimii, mutta mielestäni Kiviniemen alkutaipaleen ylhäinen itsevarmuus on rakoillut, hänelle kiertely vaalitenteissä on huomattavan yleistä ja hän ei ole tuonut politiikkaa ja toivoa sen ymmärtämiseen senttiäkään tavallista kansaa lähemmäs. Kiviniemi on kuitenkin vahva persoona ja Paavo Väyrystä ja Mauri Pekkarista uskottavampi vaihtoehto. Matti Vanhasesta en sano mitään.

Keskusta on ottanut läheisyys- ja kokosuomi- teemoillaan pesäeroa kokoomukseen. Katainen ja Kiviniemi pitävät tottuneesti yhtä hallituksen ulko- ja talouspolittisesta linjasta, muuten näkemykset ovat ottaneet yhteen rajustikin. Keskusta tuntuu jäävän yksin taistelussa suuren kuntamäärän puolesta.

SDP osoittaa toisinaan johdonmukaista vaihtoehtoa oikeudenmukaisuuslinjallaan, mutta on tuntunut luovuuskriisissään jäävän perussuomalaisten käsikassaraksi takuusrahastoasioissa. Perinteisesti Eurooppalainen SDP on pelästynyt, ettei näytäkään kaikkien mielestä pienen ihmisen puolustajalta, ja jäänyt jumiin kiusalliseen välimaastoon hallituksen ja perussuomalaisten välimaastoon. Ilmiselvää sitäpaitsi on, että SDP hyväksyisi takaukset. On typerää flirttailla perussuomalaisen ideologian kanssa, SDP:hän on toiminut Eurooppa-avoimena työväenpuoluena tähänkin asti.

Valtaisasta kritiikistä opikseen on ottanut hieman Jutta Urpilainen, joka on parantanut esiintymistään, kun SDP on marssinut suurinpiirtein takaiskusta takaiskuun. Hallitus on mielellään syyttänyt demareita persunnuolennasta (PS-ideologian matkimisesta), mutta vähän epäselvän ja järkevän rajamailla palloileva taktiikka on kuitenkin saanut viimeaikoina puolueen kannatuksen nousuun.

Perussuomalaisten aallonhuippu on jo laskemassa. Tehokas mielikuva- ja populismipolitiikka on joutunut asia- ja faktalinjan haastamaksi, kun Timo Soinia vastassa on ollut joko Suomen Eurooppa-kasvo Alex Stubb tai suurinpiirtein kaikki muut puolueet (vasemmistoliitto ja PS laulavat tosin ulkopolitiikkaa stemmana).

Soini ajoi itsensä kenties katkeraan umpikujaan tehdessään puolivahingossa tukipaketeista hallituskysymyksen. Hallituspuolueet kieltäytyivät vahingoniloisina, kun Soini yritti myöhemmin pyytää erivapauksia äänestää hallituksessa kriisirahoja vastaan.
Ei auta. Soini suoristikin ryhtinsä ja totesi vaalien olevan kansanäänestys kahden vastakkaisen linjan välillä. Melko totta. Vaikka vaalien teemat eivät rajoitu vain talouskriisin selvittämiseen, oikeisto-vasemmistoakseli on huomattavassa harvinaisen selvästi tukipakettilinjauksissa.

Perussuomalaiset tulevat saamaan Arkadianmäelle paljon edustajia, mutta hallitukseen pääsy on vaakalaudalla. Arvostan kuitenkin korkean hallituskynnyksen takana seisomista. Vastaavaa hieman hölmökin periaattelisuus saattaa valaa uskoa demokratiaan, jossa mikä tahansa hallituskokoonpano on mahdollinen ja päätöksenteko tunnutaan sopivan saunailloissa ja kabineteissa.

On commence!

Vitsillä sisään.
Aloitin oman blogin kirjoittamisen! En ole itseasiassa seurannut yhtäkään blogia koko elämässäni. Onneksi opin AMK:ssa, mikä blogi on.

Hesarista luin tarinan tehdastyöläisestä, joka mielessään elätteli joka päivä ajatustaan paosta. Jonain päivänä hän pakkaa tavaransa, ripustaa hanskat narikkaan ja läksii pois uuvuttavasta ja yksitoikkoisesta työstä. Tämä ajatus miellytti häntä niin paljon, että se teki hänen olonsa mukavaksi. Niin mukavaksi, että hän jäi tehtaaseen töihin loppuiäkseen eikä ikinä päässyt tavoitteisiinsa. On huomattava aita, jonka mukavuudenhalu asettaa ihmisen ja kaiken uuden välille. Se on myös ylitettävä, jos haluaa saavuttaa tavoitteitaan ja jakaa ajatuksiaan myös konkretiassa.
Siksi päätin nyt tuoda ajatukseni konkretiaan, aloittaa kirjoittamaan, miltä asiat näyttävät ja kuulostavat Meilahteen.

Ymmärtääkseni blogilla on aina genre. On tyyli-, muoti,- eläin- ja ties mitä blogeja.
Omalla blogillani ei uskoakseni ole genreä. Haluan kirjoittaa siihen asioista, joita havaitsen päivien ja vuosien mittaan elämästä, mediasta ja politiikasta. Jos panttaan mietteitäni nurkissa tai omassa mielessäni, koen kokevani jumiutuvan tehdastyöläisen kohtalon.
Jos on sanottavaa, sitä voi ja saa jakaa. Se on sukupolveni vahvuus.