Kolmaskymmenesneljäs päivä. Neljä viikkoa, nolla bensa-asemaa

Hyvä lukija,
syksy tekee tuloaan omalla tyylillään. Yksikään lehti ei ollut ennen tätä päivää varissut maahan, mutta nyt puuskainen tuuli tiputtaa puista isoja vaahteranlehtiä. Yksi osui naamaani, kun pyöräilin Lidlistä, josta ostin hedelmiä, palkoja ja maitoa.

Maitoa saa täällä kahden ja puolen litran kanistereissa. Minulle se sopii oikein hyvin. Litran maitotölkki on kuin minuutin traileri todellisesta maitofuusiosta.



En ole nähnyt Groningenissa yhtäkään bensa-asemaa. Voitko uskoa? Autottomuus on mahdollisuus.
Keksinkin tuosta murjaisun: jos TINA:lla (there is no alternative) tarkoitetaan vaihtoehdottomuutta, ja Suomessa kaikki ajavat autolla, koska muu ei kuulemma toimi, ajavatkos suomalaiset sitten tina-autoilla?=)
=D

Kameraruljanssi päättyi lopulta. Elektroniikkakirppis korjasi kojeen, mutta vain päiväksi. Ostin liikkeestä uuden (oikeastaan niin hyvän kuin kehtaan käyttää). Tinkasin hinnasta pois lohkareen, josta tinkaajaesikuvani Faija olisi ollut ylpeä. Ja onkin lukiessaan tämän tekstin. Terveisiä Turkuun.

Taidan lisätä kuvia lähinnä Facebookiin, sillä kaksi kuva-alustaa on aika kömpelö ratkaisu. Sen sijaan jaan muutama hitti Youtubesta.

Ensi kertaan!

Mertsi

Jyrki Katainen Kokoomuksen bussikuskina -videon upotus ei toimi, mutta tässä linkki. Huutonauru on tosiasia. http://www.youtube.com/watch?v=VhCYjDt6To8&list=FL1UlZqTlIZmuODzlp6q6B0A&index=24

Kahdeskymmenesseitsemäs päivä. Valesyksyn päivänä missattu vegaanitaivas

Kuulin, että tänään alkoi syksy. Päivä oli erittäin lämmin.

En halua estää syksyn tuloa, haluan tallentaa sen tulon. Korjauksessa olevan kamerani on ainoa asia, jota todella nyt kaipaan.

Käytetyn elektroniikan kaupassa näet sanottiin, että jos laite ei toimi, saan kuittia vastaan rahani takaisin. Minulle ei kerrottu, että kauppa haluaa ensin yritä korjata laitteen. Ymmärtääkseni CHA-virhe, josta kerroin viime merkinnässäni, on hyvin monimutkainen. En tiedä, milloin saan kamerani takaisin.

Kamera ei sittenkään ole ainoa asia, jota kaipaan. Toinen on paikallisen ruokapiirin järjestämä jokasunnuntainen vegaanikattaus, jonka kolmiosaisen menun nauttiminen maksaa imperialistiset kolme euroa.
Tarjoilu alkaa seitsemältä. Kello on nyt yli kahdeksan, ja minä olen täällä. Se taas johtuu siitä, että erehdyin osoitteesta. Porukka on ilmeisesti ottanut uuden talon haltuunsa aivan hiljattain.
Mutta ensi sunnuntaina käynnistän uuden sunnuntaiperinteen.

Eilen olin Groningenin kotimatsissa. Vihreät pelasivat Waalwijkiä vastaan, ja kotijoukkue voitti 4-1. Ostamani FC Groningen -huivi on kuin denguekuumeinen kansalaisaktivisti: vihreä ja lämmin.

Tunnelma oli hyvä, mutta matsin tason voitte päätellä tästä koostevideosta.
Hyvää syksyn ensimmäistä päivää!
Mertsi

Ps. Osallistuin paikallisen säbäjengin treeneihin. Tavoitteenani on neljän kuukauden aikana raivata tieni pelaamaan Hollannin pääsarjaan. Tiistaina menen lätkimään palloa tyhjään halliin.
Kunhan ei psykopaatti Gary muuttaisi naapuriin...

Kuudestoista päivä. Väriään vaihtava savupiippu ja pahuuden kolme kirjainta

Hyvä lukija,
kouluni on alkanut. Värikkäässä ryhmässä on kolmekymmentä oppilasta. Kaikki vaikuttaa hyvältä. Loppuun, kuten ala-arvoiseen kouluruokaan ja maksulliseen printtaukseen, tottuu.

Maanantaina järjestettiin keskustassa valtavat opiskelijajuhlat, joihin noin kolmasosa talostani osallistui. En tiennyt juhlista, ja hyvä niin. Vietin illan espanjalaisen Mateon kanssa Yhdysvaltain avointen finaalia katsoen. Mateo on erittäin miellyttävä, ja vannoutunut Rafael Nadalin kannattaja. Ita oli yksinkertaisuudessaan suurenmoinen.

Olen löytänyt paljon ystäviä ja jaksamiseni rajoissa vastannut uteliaisuuteni kutsuun.

Jos elää liiaksi ajatuksissaan tekojen sijaan, jyskyttää takaraivossa rauhattomuus. Riittämättömyys toteuttaa haluamiaan asioita ei ole ongelma, vaan riittämättömyyden kieltäminen.
Se on erittäin tärkeä muistaa.

Dead Ghosts soittaa illalla Vera-baarissa ja huomenna samassa mestassa esiintyy White Hills. Suklaasilmä-Leo saapuu Leeuwardenista sitä katsomaan!

Toivottavasti Suomessa ilma on kaunis kuin morsian. Täällä se on kaunis kuin morsetin.
Oikein hienoa päivänjatkoa!

Mertsi

Ps. Valitettavasti kuvia on taas niukasti, sillä kamerani yllätti todella vadelmainen CHA-error, yleinen ohjelmistovirhe, joka estää täysin pätevän muistikortin tunnistamisen. Näytöllä vilkkuu CHA ja kamera halvaantuu.
Rakkine on nyt huollossa.

Tässä pari kuvaa, jotka otin harjoitellessani kameran käyttöä. Läheisellä Ebbingekwartier-nimisellä luovan toiminnan alueella järjestettiin pienet festarit. Festareilla oli kiekko, jota pyörittämällä sai vaihtaa savupiippuun ripustettujen valojen värejä. Lieve god!
Ei ole fotaria jolla rajata tai korjata fotoja. We have to live or live with it, baby doll.

Homma-foorumilla erittäin rajua kritiikkiä kerännyt savupiippu

Sateenkaarikiekkotyttö

"I will... break you..."

Onkos tämä nyt se kulttuurien sulatusuuni=)

Yhdeksäs päivä. Luova adrenaliini ja Lukkomiehen täsmäisku

Hyvä lukija,

hollantilainen ilmasto vaihtelee harmaan ja sinisen sävyjä maksimoiden ali- ja ylipukeutumisen mahdollisuudet. Ihmisarvoisen kouluelämäni syksyllä turvaa usean neliömetrin kattava sadeponcho. Vielä ei ole satanut. Kun sataa, olen valmis.

Eilen tapahtui paljon:

Media-alan opiskelijat kutsuttiin esittelypäivään, jossa tutustuimme opintoihin sekä koulun käyttämään verkkoalustaan. Odottamani bondaus toimittajaopiskelijoiden kanssa sai yllättäen jäädä, kun luokka hajautettiin teknisen osuuden jälkeen.

Turhautuminen ajoi minut ottamaan ohjat omiin käsiini. Lähetin koululle palautenovellin, jossa ehdotin seuraavan intropäivän viilaamista hieman yhteisöllisempään suuntaan.

Sitten perustin Facebookiin ryhmän, ja sähköpostitse kutsuin siihen kaikki toimittajaopiskelijat. Suunnitelma läpäisi luun kuin voi. Illaksi saatiin kasaan porukka ja käytiin muutamassa tavernassa. Sain myös lämmittävää, iloista sähköpostipalautetta.

(Viime illastakaan ei ole kuvia. Löysin kuitenkin erittäin pätevästä käytettyjen tavaroiden kaupasta Nikonin D70-kuvauskojeen, jota nyt lataan!)

Takaisin eiliseen. Se päättyi irkkubaariin, josta poistuin katalaaniseurueessa kohti pyöriämme ja kotia. Kotihan tämä nyt on. Pyörällä odotti yllätys.

Pyörä oli lukossa.

Enkä tarkoita nyt omaa ketjulukkoani. Joku rauhaton sielu oli lukinnut Spartani sen vanhalla takarengaslukolla, joka ei ole käytössä ja jonka avaimia kukaan tämän planeetan asukas ei tiettävästi omista. Groningenin kivisiä katuja tiistai-iltaisin vaaniva Lukkomies oli kääntänyt julmat silmänsä kohti puolustuskyvytöntä pyörääni.

Alkoi kamppailu syvän hengityksen ja kiukun välillä. Näyttämönä toimivat laskuhumalan paraatikentät.

Aivan kuten 28. toukokuuta vuonna 2011, katalaanit pelastivat iltani. Fillarini jäi keskustaan, mutta tarakkakyydein siirryimme takaisin Kornoeljestraatille (ei kun ääntämään!).
Aamulla kannoin pyörän liikkeeseen, josta sen ostin. Siellä kuulin, että tämänkaltaiset tapaukset ovat erittäin yleisiä. Syytä mies ei tiennyt. Lukon sahaaminen maksoi femman.

Pyörä nököttää nyt pyörävajassa. Olo on myönteinen.

Seuraavaksi valmistan safkaa. Ensi kertaan!

Mertsi

Avoin kirje Lukkomiehelle

En tunne sinua, etkä sinä minua, Lukkomies. Veit minulta viisi euroa ja hetkellisen mielenrauhani, mutten ole vakuuttunut kyvystäsi saavuttaa pitkäaikaista elämäniloa. Toivottavasti löydät rauhan, ja lopulta käyt taisteluun oikeuden puolesta. Toivottavasti otat seuraajaasi kiinni kädestä ja sanot:

Hyvä Lukkopoika. Me olemme lukinneet toisten pyöriä niin kauan, että olemme lukinneet samalla oman onnemme. En tiedä, mistä löydämme avaimen, mutta kuten lukuisat uhrimme, keksimme kyllä keinon jatkaa matkaamme eteenpäin.
Sitten, poikaseni, ryhdymme lukkosepiksi.

Meidän kaikkien parhaaksi.

Ni har förtvinat vår planet

Menen ostamaan sadetakin ja kameran.